perjantai 7. helmikuuta 2014

Jotain kuulumisia ja semmoisia

Terveppäs kaikille !

Minulla alkaa vähän kirjoittelun aiheet loppua, mutta voihan sitä ihan noin muutenkin puhua pulputtaa jos jotain mielenkiintoista keksisi.

Noh talvi on saapunut ihan kunnolla vähän toki myöhäisessä vaiheessa, mutta tullunna kuitenki ! Lunta on riittänyt ihan aurattavaksi asti, päässyt jo muutaman kerran ihan kunnolla auraamaan tuusulaan :) Ja on viikonloppuisin saanut muutenkin käydä töissä joka on ihan mukavaa, sillä tämä kotona lösöttely alkaa käydä pitkästyttämään, että töitä saisi olla enemmänkin ! Toivon mukaan sitä ois tänä viikonloppuna vähä jotain hommia..

Tässäpä ei oikein ole mitään ihmeempiä siis tapahtunut.. koulua, vähän töitä, ajelua ja kotona öllöttelyä. Koulussa on vähän ankea olla, koska nyt kun on lunta ja maa jäässä niin ei oikein ole mitään töitä meille. Istumme siis koulupäivän sisällä piirrellen asemapiirroksia, poikki- ja pituusleikkauksia sekä laskien trigonometriaa. Alkaa pikkuhiljaa käydä hermoille, kun ei malttasi istua paikallaan älyttömän kauaa !

Olen syövän jälkeen yrittänyt painoani nostaa tuloksetta, joten yritän nyt lihottaa ihan tosissani syömällä niiiin pirusti kalori pitoista evästä. taino kalorit ja proteinit mitä niitä nyt tarvii lihottamiseen..?? Painoni on tällä hetkellä 53-55 kg eli aika luikero, tavoitteena olisi saada edes 10 kiloa lisää sekin olisi jo jotain ! Mutta vaikka kuinka luokkalaiset yrittää painostaa että pitäisi puntilla rueta käymään niin HAH unen näköö minä salilla hahaha ! En ymmärrä semmosesta mitää käykööt pojat salilla ihan rauhassa. riittää ku sais mahaa kasvatettua :D

No juuuu eipä siitä sen enempää ensiviikosta ajattelin vielä kertoa ! Luomen poisto, josta kerroin edellisessä tai sitä edellisessä tekstissä.. Eli luomenpoisto on ensiviikolla ja vähä jänskättää että mitä ne tekee. Minulta on alaselästä poistettu luomi sillon kun olin ihan pikku pikku poika ja sillon olin kuulema ihan nätisti koko operaation ajan, saapahan nähä olenko nyt kiltisti ! :)
Ensiviikolla on myös koe johon sisältyy juuri äsken mainitsemani trigonometria jutut sekä kaikenmaailman piirrustukset ! Jippii hankalia ovat mutta jospa siitä pääsisi läpi.. Nojuu ensiviikon kruunaa se kun alkaa hiihtoloma !! 2 viikkoo lomaa opettajasta HUH :D

Hmmm.. Minä en nyt enempää kirjoitettavaa keksi tälle kertaa niin kirjoittelempas sitten taas lisää kunhan on kerrottavvaa :)
Epeli lähtee touhuilemaan Heippa Hei Kaikille :)